perjantai 8. kesäkuuta 2018

KREIKKA

Odotimme vielä päivän Sirakusassa Lisaa ja Rossia ja nähtyämme pikaisesti oli meidän jo lähdettävä kahden yön purjehdukselle kohti Kreikkaa ennenkuin tuuli taas kääntyisi vastaiseksi.
Kapu heitti siiman veteen ja ei aikaakaan kun vapa alkoi taipua ja siimaa juosta. Iso kala oli tarttunut pyydykseen. Försti jo haeskeli kalalle brändiä, mutta eipä sitä tarvittu kalan katkaistessa siiman.

16.5.2018 olimme PERILLÄ siis KREIKASSA!!!


Mikä ihana tuoksu ja lintujen viserrys. Täällä tulemme varmasti viihtymään.
Kefalonian pääkaupungissa Argostolissa maahan tulo muodollisuudet sujuivat helposti. Nyt meillä on vuodeksi DEKPA ostettu ja tulevina vuosina riittää sen leimaaminen pitämään sen voimassa.
Argostolissa kokeiltiin ensimmäistä kertaa mennä kaupungin laituriin kiinni peräankkurilla. Tuttua touhuahan se oli, sillä Suomessa ollessa ollaan aina kalliossa kiinni peräankkurilla. Mutta täällä tuulen suunta voi iltapäivisin vaihtaa suuntaa ja hetken jo aprikoitiin pitääkö kevyt 20kg ankkurimme meidät paikoillaan tuulen painaessa ikävästi sivusta.

Uudelleen rakennettu Argostoli 1953 maanjäristyksen jälkeen


Mukavaa maksamista kaupungin laituripaikasta
Argostolissa rantapolkua

Isoja kilpikonnia uiskenteli kalastajien veneiden ympärillä ja innokkaana ne söivät perkuujätteet.

ITHAKA
Viiden päivän ruat mukanamme rantauduimme paratiisiin Ithakan eteläkärkeen  Andreoun lahteen, missä saimme olla vuorokauden aivan kahdestaan. Upea lahti korkeiden vuorten rinteiden ympäröimänä, pinja metsän tuoksu ja kirkas vesi 19 astetta, täydellistä! Pilotti kirja varoitti ampiaisista, mutta onneksi vain muutama ampiainen pörräsi veneen ympärillä.
Kapu snorklasi ja nousi kuin Odysseus Ithakan saareen yksinäiselle rannalle.




Kolusimme Ithakan eteläosan lahtia kunnes ruokapula pakotti meidät sivistyksen pariin. Vathi pääkaupungin lahti on oikea luonnon suojasatama. Hyvä pito mutapohjassa ja kivasti tilaa monelle veneelle.


Täältä otimme tankit täyteen vettä ja hämmästyimme miten hyvän makuista se oli. Viimeksi olimme juoneet Maltalta tankkaamaamme vettä, jossa oli hieman sivumakua. Yllättäen lahteen purjehti toinen suomalainen vene S/Y Mireio Seija ja Matti Vanhala. Ruotsalaisia, saksalaisia ja englantilaisia on vaikka millä mitalla ja aina välillä muutama suomalainen.


Päivittäinen elämä on helppoa kun ainakin täällä turistialueilla ihmiset puhuvat englantia. Torilta saa tuoreet vihannekset, lihakaupasta tuoreet ja herkulliset lihat ja kanat ja leipomosta aivan suomen veroista leipää förstille.

MEGANISI SAARI
Odotimme iltapäivään asti, että pääsimme purjehtimaan Meganisille. Usein tuuli alkaa vasta klo 17 aikoihin iltapäivällä ja loppuu viimeistään puolenyön maissa. Aamulla on täysin pläkää.
Meganisilla kokeiltiin ankkuroida eteläkärjestä eteenpäin monessa lahdessa ja viimein päädyttiin suht siedettäviin syvyyksiin Port Athenin lahteen. Keulankkuri noin 20m syvyyteen ja pitkällä köydellä rantaan. Kajaakilla meloen rantaan meno sujui helposti. Jos saa köyden puuhun kiinni niin hyvä, mutta aina se ei ole mahdollista niin sitten vaan rantakiviin. Monissa paikoissa varoitetaan rotista jotka kipittävät veneeseen köysiä pitkin. Nyt onkin projektissa saada kehitettyä hyvät rottaesteet.
Kokeiltiin myös Abeliken lahtea, mutta palattiin Port Atheneen. Molemissa on mukavia hiekka teitä, sillä uiminen ei pelkästään riitä tyydyttämään liikunnan tarvetta. Piipahdettiin kävellen Vathiin kahville.


Heinäsirkka tuli veneeseen köyttä pitkin, onneksi ei rotta
Avomereltä hypännyt kalmari, joka oli piilossa pyörän suojan alla. Ampiaisparvi oli sen kimpussa, luultiin että tekevät pesää pyörän suojan alle.

Elämä on tällä hetkellä lyhyitä purjehduksia, uimista, jollailua, snorklausta, kajaakilla melomista, kävelemistä, lenkkeilyä, löhöilyä, pieniä puhdetöitä, lampaan grillausta tzatzikin kera ym. Lisäksi tulee ne työt eli veneen ylläpito ja korjaus, mutta vielä ollaan niiden suhteen päästy aika helpolla.





LEFKAS Vilkho lahti

Mennessämme Vilkhon lahdelle ohitimme Aristoteles Onassiksen aikoinaan omistaman Skorpios saaren (nykyään venäläismiljardöörin omistuksessa). Täällä hän vietti hetkiä vaimonsa Jackie Kennedyn kanssa. Vilkhon lahden suulla Nitrin kaupunki sai silloin uutta taloudellista potkua, kun suuret joukot paparazzioita majoittui tuolloin kaupunkiin.

Skorpios saari
Tavattiin Portimaon tuttavat Lisa ja Ross

Förstin tekemä tuulisieppari (windscoop)

Veneitä mooring köysiin kiinnitettynä

LEFKAS kanava

Jatkettiin matkaa pohjoiseen kohti Prevezaa ja Vonitsaa läpi Lefkasin kanavan. Silta avataan aina täydessä tunnissa päivisin.

Lefkas kanavaa 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti