Seuraava viikko oli pilvistä ja merivesikin laski alle 20 asteen, mutta onneksi tämä oli vain tilapäinen häiriö. Poroksen lahden Ormos Vidhistä kapu löysi maakilpikonnan polulta lenkkeillessään metsässä.
Palaia Epidhavros on pikkuruinen söpö kylä Peleponiksoksen itälaidalla. Koska se oli lähellä Ateenaa niin se täyttyi illanmittaan carterveneistä, jotka sitten seuraavana aamuna jatkoivat matkaa. Tuttu ranskalainen vene Zorbas myrskyn ajoilta tuli myös sinne ja muisteltiin yhdessä myrskyn tekemää tuhoa eripuolilla rannikkoa. He näyttivät valokuvia kuinka kolme purjevenettä oli uponnut sataman laiturissa.
Aigiinaa lähestyessämme peilityynessä säässä delfiiniparvi tuli meitä ilahduttamaan.
Menimme Aigina saaren lounas osaan Perdika lahdelle muutamaksi päiväksi. Aurinko paistoi taas täydellä teholla ja merivesikin lämpeni yli 20asteiseksi. Yllätyimme kuinka kirkas vesi olikaan ja snorklasimme viimeisiä kertoja tänä kautena.
Aigiinan kaupungin laiturissa olimme muutaman yön. Taskuparkkeerasimme veneen hienosti paikoilleen. Jouduimme myöhemmin siirtämään venettä hieman , että toisellekin puolelle mahtuisi iso luksus vene. Tunsimme itsemme lilliputiksi kahden ökyveneen puristuksessa.
24.11.2018 telakoimme Aigiinan pohjoispuolelle Asprakiksen telekalle. Kova tuuli ja aallokko teki peruuttamisen tällä raskaalla veneellä kapeeseen nosto-altaaseen aivan mahdottomaksi, joten työmiesten vastustuksesta huolimatta tulimme altaaseen keula edellä. Jouduimme irroittamaan molemmat etustaagit, että nosto onnistuisi. Lopulta kaikki meni erittäin hyvin.
Telakka elämä on kiireistä aikaa ja hyvä niin. Ihan huvikseen ei täällä viihtyisikään. Naisia ei näy, joten olen hieman kummajainen täällä touhutessani. Sisilian Trapanin telakka elämä viime vuonna auttoi laskemaan siisteystasoa WC ja suihkun suhteen. Kuitenkin pääasia on, että suihkuista tulee lämmintä vettä.
Lähellä oli hiekkaranta, josta oli kiva pulahdella uimaan hikisen työtouhun lomassa. Vasta aivan muutama päivä ennen kotiin lähtöä sää viileni niin, että uimaan ei enää tehnyt mieli.
Kauden statistiikkaa:
2018 huhtikuun alusta lähdimme Sisilian Trapanista purjehtien Sisilian etelärannikkoa Licataan. Sieltä saimme hyvän purjehduksen Maltalle, josssa olimme muutaman viikon. Maltalta ja Gozolta löytyy historiallisia kaupunkeja ja niiden suojaisia satamia ja ankkuripaikkoja. Valettasta jää mieleen Johanniittaritarit joiden historia alkaa 1530 luvulta. Maltalta tulimme takaisin Sisiliaan hyvällä myötäisellä kelillä tällä kertaan Syrakusaan. Sieltä purjehdimme suoraan Kreikan Kephaloniaan (263 mailia/ 46 tuntia). Jonian merellä olimme kesäkuun ja heinäkuun. Elokuun alussa menimme Korithin lahteen Iteaan saakka. Iteassa olimme viikon, josta käännyimme takaisin länteen purjehtien Jonian meren Zakinthokseen. Sieltä jatkoimme matkaa Peloponnesos niemen Pilokseen. Kiersimme Peloponnesoksen niemen ja siirryimme Aigian meren puolelle syyskuun alussa. Tutkimme siellä Argolikos lahtea, Hidran ympäristöä sekä Saronikos lahtea. Löytyi kirkasta vettä uida ja snorklailla, hienoja kyliä, ystävällisiä ihmisiä ja suojaisia ankkurilahtia. Aiginan telakalle tulimme lokakuun lopulla.
Merimaileja tuli 1759, konetunteja 223, dieseliä ostettiin litroissa 738, meritunteja (matkustetaan veneellä paikasta toiseen) tuli 358 eli noin 15 vuorokautta.
Ensi kauden suunnitelmissa on purjehtia pohjois Kreikan kautta Aigian meren itärannikolle. Luultavasti käväistään myös Turkin puolella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti