perjantai 8. kesäkuuta 2018

KREIKKA

Odotimme vielä päivän Sirakusassa Lisaa ja Rossia ja nähtyämme pikaisesti oli meidän jo lähdettävä kahden yön purjehdukselle kohti Kreikkaa ennenkuin tuuli taas kääntyisi vastaiseksi.
Kapu heitti siiman veteen ja ei aikaakaan kun vapa alkoi taipua ja siimaa juosta. Iso kala oli tarttunut pyydykseen. Försti jo haeskeli kalalle brändiä, mutta eipä sitä tarvittu kalan katkaistessa siiman.

16.5.2018 olimme PERILLÄ siis KREIKASSA!!!


Mikä ihana tuoksu ja lintujen viserrys. Täällä tulemme varmasti viihtymään.
Kefalonian pääkaupungissa Argostolissa maahan tulo muodollisuudet sujuivat helposti. Nyt meillä on vuodeksi DEKPA ostettu ja tulevina vuosina riittää sen leimaaminen pitämään sen voimassa.
Argostolissa kokeiltiin ensimmäistä kertaa mennä kaupungin laituriin kiinni peräankkurilla. Tuttua touhuahan se oli, sillä Suomessa ollessa ollaan aina kalliossa kiinni peräankkurilla. Mutta täällä tuulen suunta voi iltapäivisin vaihtaa suuntaa ja hetken jo aprikoitiin pitääkö kevyt 20kg ankkurimme meidät paikoillaan tuulen painaessa ikävästi sivusta.

Uudelleen rakennettu Argostoli 1953 maanjäristyksen jälkeen


Mukavaa maksamista kaupungin laituripaikasta
Argostolissa rantapolkua

Isoja kilpikonnia uiskenteli kalastajien veneiden ympärillä ja innokkaana ne söivät perkuujätteet.

ITHAKA
Viiden päivän ruat mukanamme rantauduimme paratiisiin Ithakan eteläkärkeen  Andreoun lahteen, missä saimme olla vuorokauden aivan kahdestaan. Upea lahti korkeiden vuorten rinteiden ympäröimänä, pinja metsän tuoksu ja kirkas vesi 19 astetta, täydellistä! Pilotti kirja varoitti ampiaisista, mutta onneksi vain muutama ampiainen pörräsi veneen ympärillä.
Kapu snorklasi ja nousi kuin Odysseus Ithakan saareen yksinäiselle rannalle.




Kolusimme Ithakan eteläosan lahtia kunnes ruokapula pakotti meidät sivistyksen pariin. Vathi pääkaupungin lahti on oikea luonnon suojasatama. Hyvä pito mutapohjassa ja kivasti tilaa monelle veneelle.


Täältä otimme tankit täyteen vettä ja hämmästyimme miten hyvän makuista se oli. Viimeksi olimme juoneet Maltalta tankkaamaamme vettä, jossa oli hieman sivumakua. Yllättäen lahteen purjehti toinen suomalainen vene S/Y Mireio Seija ja Matti Vanhala. Ruotsalaisia, saksalaisia ja englantilaisia on vaikka millä mitalla ja aina välillä muutama suomalainen.


Päivittäinen elämä on helppoa kun ainakin täällä turistialueilla ihmiset puhuvat englantia. Torilta saa tuoreet vihannekset, lihakaupasta tuoreet ja herkulliset lihat ja kanat ja leipomosta aivan suomen veroista leipää förstille.

MEGANISI SAARI
Odotimme iltapäivään asti, että pääsimme purjehtimaan Meganisille. Usein tuuli alkaa vasta klo 17 aikoihin iltapäivällä ja loppuu viimeistään puolenyön maissa. Aamulla on täysin pläkää.
Meganisilla kokeiltiin ankkuroida eteläkärjestä eteenpäin monessa lahdessa ja viimein päädyttiin suht siedettäviin syvyyksiin Port Athenin lahteen. Keulankkuri noin 20m syvyyteen ja pitkällä köydellä rantaan. Kajaakilla meloen rantaan meno sujui helposti. Jos saa köyden puuhun kiinni niin hyvä, mutta aina se ei ole mahdollista niin sitten vaan rantakiviin. Monissa paikoissa varoitetaan rotista jotka kipittävät veneeseen köysiä pitkin. Nyt onkin projektissa saada kehitettyä hyvät rottaesteet.
Kokeiltiin myös Abeliken lahtea, mutta palattiin Port Atheneen. Molemissa on mukavia hiekka teitä, sillä uiminen ei pelkästään riitä tyydyttämään liikunnan tarvetta. Piipahdettiin kävellen Vathiin kahville.


Heinäsirkka tuli veneeseen köyttä pitkin, onneksi ei rotta
Avomereltä hypännyt kalmari, joka oli piilossa pyörän suojan alla. Ampiaisparvi oli sen kimpussa, luultiin että tekevät pesää pyörän suojan alle.

Elämä on tällä hetkellä lyhyitä purjehduksia, uimista, jollailua, snorklausta, kajaakilla melomista, kävelemistä, lenkkeilyä, löhöilyä, pieniä puhdetöitä, lampaan grillausta tzatzikin kera ym. Lisäksi tulee ne työt eli veneen ylläpito ja korjaus, mutta vielä ollaan niiden suhteen päästy aika helpolla.





LEFKAS Vilkho lahti

Mennessämme Vilkhon lahdelle ohitimme Aristoteles Onassiksen aikoinaan omistaman Skorpios saaren (nykyään venäläismiljardöörin omistuksessa). Täällä hän vietti hetkiä vaimonsa Jackie Kennedyn kanssa. Vilkhon lahden suulla Nitrin kaupunki sai silloin uutta taloudellista potkua, kun suuret joukot paparazzioita majoittui tuolloin kaupunkiin.

Skorpios saari
Tavattiin Portimaon tuttavat Lisa ja Ross

Förstin tekemä tuulisieppari (windscoop)

Veneitä mooring köysiin kiinnitettynä

LEFKAS kanava

Jatkettiin matkaa pohjoiseen kohti Prevezaa ja Vonitsaa läpi Lefkasin kanavan. Silta avataan aina täydessä tunnissa päivisin.

Lefkas kanavaa 





maanantai 21. toukokuuta 2018

MALTA
Cominon saaren ankkuripaikalta Maltan saaren St.Paul´s Bay,n ankkuripaikalle Bugibba kaupungin edustalle. Ilmat suosivat ja saavutettiin jo jopa bikikelit ja merivesikin lämpeni jopa 16,3 asteeseen. Yövyimme  pari yötä St.Paul`s saaren edustalla, missä Kapu pulahti snorklaamaan kirkkaaseen veteen.


Maltan pääkaupungin edustalla otimme elämämme ensimäistä kertaa kiinni kelluvasta mooringköydestä. Sliema kaupungin osan edustalla oli satapäin mooring-poijuja, pieniä ja isoja joten varaa oli valita mieleisin. Olimme kuulleet tästä mahdollisuudesta kiinnittäytyä mooring poijuun suomalaiselta purjehtijalta, joten uskaltauduimme kokeilemaan . Meidän perässä tuli englantilainen Linea myöskin näihin poijuihin. Kun juttelimme myöhemmin he sanoivat seuranneet meitä ja olivat ensimmäistä kertaa myöskin kiinnittyneinä näihin. Edullistahan tämä on, kun ei tarvitse maksaa mitään turvallisesta paikasta.


Tulossa oli kovaa tuulta ja kotvan kuluttua olivat kaikki isot risteilyalukset siirtyneet rantabulevardilta turvaan mooringeihin, meidän ympärille. Aaltojen kasvaessa kiikuttiin välillä hieman hermostuttavasti, mutta kävelyretket maissa helpottivat kummasti, kun jalat olivat tukevasti maanpinnalla. Jolla oli kiinni milloin Slieman puoleisella rantabukevaardilla ja milloin Manoel saaren pusikossa.
Pitkästä aikaan löytyi hyvä ruokakauppa Sliemasta ja saatiin jopa tortilloja kastikkeineen sekä maukasta leipää förstille. Shoppailuhalutkin lievittyivät muutamalla kierroksella muotiliikkeissä.
Marsaxlokin kylän edustalla otimme jo rohkeasti kiinni kelluvasta mooringköydestä ja siinä ollessa vierähti muutama päivä. Vappuaaton illaksi olimme saaneet kutsun vierailla venäläisten nuorten veneessä ja kuten venäläisillä on tapana oli tarjolla kaikenlaista juotavaa maan ja taivaan väliltä. Mukavia nuoria nämä Ilja ja Anna ja heidän ystävä Dimitri. Kun ihmettelimme miten vähän näkee venäläisiä purjehtijoita he kertoivat tekevänsä youtube:een juttua matkapurjehtimisesta, että ihmiset näkisivät sen olevan mahdollista aivan tavallisille ihmisille eikä vain oligarkeille.


Luzzuja satamassa
Vallettaan tutustuimme paremmin ollessamme neljä yötä Msidan marinassa. Kova tuuli riehui merellä, mutta nyt aallot eikä maininki päässeet häiritsemään meidän yöunia.
Lähes kolme viikkoa vierähti Maltaa ristiin rastiin kolutessa.

St John´s Co-Cathedral
St John´s Co-Cathedral alttari
Grandmaster´s Palace
Sirkusta Valettassa

Gozo Mgarr satama
Valas vai hevonen?


SISILIAAN takaisin purjehdus oli taas loistava ja ankkuroimme yhdeksi yöksi Porto Palon suojaiseen lahteen. Siracusa (Syrakusa) iso luonnonmuovaava ankkurilahti oli lepopaikkamme ennen Kreikkaan purjehtimista.

Syrakusa oli Arkhimedeksen kotikaupunki

Kapeilla kujilla

S/Y Moodi:n  Jerry ja Leila
Roomalainen amfiteatteri

Dionysioksen korva antiikin louhoksessa

Saatiin matkaseuraa Joonian merellä

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Sisilian etelärannikkoa:

Purjehtiessamme Sisilian rannikkoa etelään tutustuimme kahden viikon aikana viiteen eri kaupunkiin. Näimme pieniä satamia ( Mazara del Vallo ja Empedocle), joissa ei ollut vierasveneille oikeastaan mitään palveluita ja isompia ja parempitasoisia ( Sciacca ja Ligata).

Sciacca kaupunkia

Sciacca Marina on hyvin hoidettu ja mielyttävä
Isola Ferdinandeia saaren syntyä esittävä taulu
Sciacca elinvoimainen kalastusatama
Sciacca keskiaikaisessa Luna linnanraunioissa oli näytteillä naisten ja miesten siveysvyöt
Muistolaatta mafian uhreille

Huhtikuun alkupuolella ilmat ovat vielä oikukkaat, joten etsiydyimme mielellämme satamiin kohdataksemme kovat tuulet sataman suojassa. Olisimme mielellämme ankkuroituneet Selinunte kaupungin edustalle suoraan kuuluisten Selinunten raunioiden eteen, mutta kova tuuli määräsi toisin.

Selinunte kreikkalaisen temppelin raunioita

Aikomuksemme oli myös mennä Agrigenton  Temppelilaakson alapuolella olevaan San Leonen satamaan, mutta taasen kova aallokko esti edes yrittämästä satamaan ,jonka syväys on vain 2.5m. Teimme myöhemmin retken Temppelilaaksoon Ligatan satamasta vuokraamallamme autolla.
Temppelilaakso ,Valley of Temple, oli kerrassaan mahtava näky ja kauniissa kesäisessä säässä kiertelimme hiljakseen puistomaisia polkuja temppeliltä toiselle. Olympian Zeun temppeliä oli kannatellut ihmishahmoa muistuttavat pylväät ,Gigantet eli jättiläiset.

Tempio della Concordia
Tempio dei Dioscuri

Olympian Zeun temppelin yksi ihmishamoinen pylväs (telemoni), jotka kannattivat kattopalkistoa

Yksi telemoni (jättiläinen) on koottu arkelogiseen museoon
Agrigenton Efeboksen nimellä tunnettu veistos 400 luvulta ekr
Kevään tuoksuja temppelilaaksossa

Ligatassa huomasimme pettymykseksemme, että englantilaiset ystävämme eivät olleetkaa vielä tulleet Ligataan. Vain heidän veneensä oli talviteloillaan laiturissa ja he itse niinkuin myöhemmin selvisi olivat vielä työskentelemässä Ranskan alpeilla. Satamassa oli kuitenkin toinen mukava yllätys, täällä on kolme suomalaista venettä. Emme olekaaan suomalaisiin törmänneet kuin viimeksi Menorcalla.

Aino veneen Pentti ja Kirsti purjehtijoiden sunnuntain BBQ:ssa 
MALTA:

17.4 Maltalle saatiin sopiva sivumyötäinen tuuli, jossa seilattiin 70M 12 tunnissa Gozolle. Ankkuroitiin illalla Mgarr sataman edustalle ja aamulla tullattiin maahan sisään. Sen jälkeen siirryimme hienoon Dwejra lahteen Gozon länsirannikolla.
Täällä avattiin grillikausi. Illemmalla lämmitettiin sauna ja heitettiin talviturkit pois 14C asteisessa vedessä.

Dwejra lahti ja Fungus rock

Seuraavaksi siirryttiin Comino saaren edustalle Crystal Lagoon:iin ankkuriin. Kevät on siitä hienoa aikaa, että ei ole niin paljoa turistiveneitä kuin sesonkiaikana. Tässäkin lahdella saatiin olla illat ja yöt aivan omassa rauhassa. Kuitenkin viereisessä kuuluisassa Blue Lagoon:ssa kävi kuhina jo tähän aikaankin vuodesta. Täällä tavattiin Sisilian Vulcano saaren ankkuripaikalta tuttuksi tullut pariskunta S/Y Spirit of the Wind:n Sören ja Claudia lapsineen + koira.

Crystal Lagoon
Comino saari
Löydettiin hyvä laituri jollalle
Keväistä kukkaloistoa

Comino saarelta siirryttiin Maltalle Sant Paul´s Bay:n. Täällä pyhä Paavali haaksirikkoutui lahden edustalla olevalle pienelle saarelle, jonne on pystytetty patsas.

Pyhä Paavalin patsas

Buggibba kaupungissa väisteltiin vasemmalla puolella ajavia autoja. Mukava olla pitkästä aikaa maassa, jossa puhutaan englantia. Täältä myös löytyy pitkästäaikaa hyviä siidereitä Kapulle. Ensi vaikutelmat Maltasta on mukavat.